Myös Tukes muistuttaa öljysäiliöiden nokkavipuliittimistä

Öljysäiliöiden täyttöyhteenä on turvallisuussyistä oltava nokkavipuliitin. Lämmitysöljyn toimittajat ovat jo pitkään muistuttaneet öljylämmittäjiä siitä, että vielä käytössä olevat vanhat sakaraliittimet tulee vaihtaa nokkavipuliittimiin. Nyt asiaa painottaa tiedotteessaan myös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.

Tukes toteaa, että vaatimus täyttöliittimen vaihtamisesta on lainsäädännön mukainen. Se perustuu vuonna 1985 annettuun silloisen kauppa- ja teollisuusministeriön päätökseen. Täyttöliittimen vaihtaminen tulee teettää Tukesin rekisterissä olevalla öljylämmityslaitteistojen asennus- ja huoltoliikkeellä. Tukes kehottaa lisäksi varmistamaan, että säiliön täytön yhteydessä säiliön paineen tasaajana toimiva ilmaputki on esteetön.

Lämmitysöljyn kuljettajilla on ohjeet, että sakaraliittimillä varustettuihin kohteisiin ei toimiteta öljyä enää vuoden 2018 kesäkuun jälkeen, todetaan Öljyalan Palvelukeskuksesta.

Käytännössä pientaloissa suositellaan käytettäväksi aina kahden tuuman liitintä, koska säiliöiden täyttö tapahtuu nykyisin lähes aina säiliöauton 40 metrin kelaletkulla, jossa on vastaava kahden tuuman täyttöliitin. Jos kohteen täyttöputken koko on kolme tuumaa, se kannattaa supistaa ja asentaa kahden tuuman liitin.

Tukes-tiedote: Onhan öljysäiliösi täyttöliitin nykyvaatimusten mukainen nokkavipuliitin?

Öljyalan Palvelukeskus -tiedote: Öljysäiliön täyttöyhteeksi vain turvallinen liitin